touring-life.com

11. Ajopäivä olikin sitten melkoista osavaltiolaukkaa. Lähdettiin Virginiasta, sitten ajeltiin Marylandissa, sitten vuorossa oli Delaware ja lopulta päädyttiin New Jerseyhin.

Keli oli koko päivän epävakainen, kumipukuja laiteltiin kertaalleen päälle mutta melkoisella tuurilla sadetta ei kuitenkaan saatu juurikaan nimeksi. Itse ajelin kuitenkin koko päivän sadetakissa...ei kuitenkaan ollut niin kuumaa enää että se isommin olisi haitannut.

Siltoja yliteltiin urakalla. Aamulla päätin, ettei edes yritetä Washingtoniin...se ei oikein ole mopoturismiin sopiva paikka. Niinpä pohjoisen sijaan suunnattiin ensin itään. Nättiä tietä Potomac joen rantoja mukaillen. 301:lle hypättiin Potomac joen ylitystä varten. Siltoja tuon ylitykseen ei ihan joka mutkaan ole tehty. Melko korkea ja pitkä oli tuon Virginiasta Marylandiin siirtävä silta. 301:llä jatkettiin oikeastaan aina Annapolikseen asti.

Annapolis oli kivan oloinen kaupunki. Keskusta oli varsin idyllisen oloinen. Sen verran pieni, että mekin sen halki ajeltiin. Kurvattiin siinä myös USA:n laivaston upseerikoulun eli merisotakoulun vierestä. Annapolis Naval Academy, josta tulee kaikki tämän maan meriupseerit. Ei mikään pieni koulu.

Annapoliksesta sitten mentiin vähän isompaa siltaa pitkin Cheasepeak lahden yli. 11 kilometriä oli pituutta ja korkeutta reilusti. Sen verran reippaasti, että joku heppu istuskeli poliisiseurassa kaiteella kun ohi ajettiin. Siitä ei ole tietoa kummalle puolelle kaidetta kaveri päätyi. Toivottavasti kuivalle.

415 ajokilometrin päivä päättyi tänne itäsen USA:n huvittelun ja viihteen keskukseen Atlantic Cityyn. Kuin Las Vegas pienoiskoossa sillä erotuksella, että tällä on todella nätti valkoinen hiekkaranta tuossa kasinon ulkopuolella. Rantaa pitkin voi kävellä boardwalkia pitkin...ihan jees paikka.

Se on sitten yhtä päivää vaille taputeltu tämä reissu. Kohti New Yorkia kurvaillaan torstaina.

Lähdettiin normaalin kuvion mukaan aamukahdeksalta niin kuin Juicen mukaan junatkin lähtee. Keli tuntui lämpimältä ja ennen kaikkea kostealta.

Ajeltiin siihen alkuun pieni tovi motaria että päästiin pois WS:n ruuhkista. Ihan reilun kokoinen kaupunki tämä Winston-Salem. Vartin jälkeen otettiin suunta pohjoiseen ja siitä sitten miljoonan pikkutien kautta koilliseen. Hyvin erikoista numerointilogiikkaa tuntui noudattavan nuo Pohjoisen Caroliinan tiet. Välillä kolmenumeroinen oli pieni soraränni ja välillä hyvinkin asiallinen pikitie.

Ihmiset tankattiin Farmersvillessä ja eteenpäin jatkettiin saman kaavan mukaan. Siellä oli 49...59...696...208 ja lopulta bingo pöydässä 2...oltiin perillä 490 ajetun kilometrin jälkeen. Pitkä oli ajopäivä...vähän enemmän tuli kun suunnittelin mutta parempi noin. Jäi motarilla ajot melko vähään ja sehän on aina mukava se.

Farmersvillestä kun lähdettiin ruokailun jälkeen oli pohjoiseessa melkoiset myrskypilvet. Tulihan sitä vettä meidänkin niskaan semmoisen vartin verran. Burger Kingin pihalla lämmintä oli reilu 30 kun vängättiin kumipukuja päälle, mahtoi paikallista väestöä naurattaa.

No niin...koitetaas kirjoitella vahan enemman tekstia kun kerrankin paasen koneelta naputtelemaan :) Eilen illlala tehty 8. paivan postaus lahti liikenteeseen pikkusen liian aikaisin, siihen piti lisata viela pari kuvaa. No, kuvien lisaamisen kanssa ei liene niin kiire kun typepadin blogipalvelu jostain syysta hylkii lahetettyja kuvia ja nayttaa niiden sijaan vain linkin, jonka takaa kuva loytyy.

Tanaan ajeltiin kohtuullisen pitka paiva. 490 kilsaa taisi tulla kokonaisuudessaan. Aamupaivasta ajettiin melko viileassa saassa (ainakin paikoittain) Highlandsiin kahville. Makeaa kurvibaanaa oli tarjolla koko rahan edesta. Ensimmaisella patkalla Shenandoahissa Jopen takajarru keitti ja tehot havisi simsalabim. Paivaa aiemmin Karille kavi samoin...tosin silloin oltiin Dragonilla. Joko jarrunesteissa on jotain haimaa tai sitten ukot jarruttelee omia aikojaan :)

Highlandisista lahdettiin sitten kohti pohjoista...tai itaa kaiketi ensin. Ajeltiin 64:sta pitkat patkat. Itsellakin oli sellainen kasitys, uusia teita kun ovat, etta kohtapuolin tiet suoristuisi mutta kattia kanssa. Tuo 64:nen on todella mahtavaa settia aina tuonne Rutherfordtoniin asti. Ja muutenkin siella oli makeaa maisemaa nahtavissa. Oli hiekkarantaa ja jokea ja kallioita sun muuta. Rutherfordtonissa pidettiin luonastauko. Itsesta tuntui, etta oltiin vedetty ainakin kolmen tunnin stiltti mutta eihan siita tullut edes kahta tuntia tayteen. Tosin nalka alkoi olla sita luokkaa, etta tiessa olevat saannolliset toyssyt alkoi ottaa pattiin. Siita tietaa, etta on aika syoda jotain...heh.

Rutherfordista taitettiin koilliseen. Edelleen 64:lla...kunnes oltiin I40:lla. Kellao vilkaistessa tuli mieleen, etta voitaisiin ehka vetaa pieni setti isolla tiella varsinkin kun itaa kohti edetessa oli kaupunkeja siina tiella...niiden lapi ajaessa menee kokolailla paljon aikaa kun liikennevalosirkusta on joka korttelissa edessa. Niinpa otettiin reipas puolituntinen I40:lla. Eika se oikeastaan ole paha ajaa lainkaan. Hyvapintainen interstate ja kun maisematkaan ei ole pahempia, mikas siina. Maisema vaihtuu ja matka taittuu. Hickoryssa otin, Repa erityisesta pyynnosta, suunnan, mihinkas muualle kuin paikalliseen. Sielta lahti taas paitaa ja vyota sun muuta settia mukaan. Pahaksi on paassyt :) Paatuneetkin Wingi miehet norkoilee hyllyjen valissa HD kampetta kainalot pullollaan :) Eika siina mitaan, hienoja kuteita noissa liikkeissa on. Kiva etta kelpaa.

Liikkeessa ollessa tuli minullekin tiukka komento. "Vaisanen tanne". Wuh. Hau. Joo. Ukot seisoskeli kellokaapin vieressa ja totesivat etta "valitte siitta kello ittelles muistoksi tasta matkasta". En oikein tienny mita sanoa...koitin siina vastustella mutta ei juurikaan auttanut mitaan. Joten jo tassa kohden, suuren suuret kiitokset pohjammaan porukka hienosta kellosta. Tata kun vilkuilee, aina muistaa mista se on siihen ilmestynyt. KIITOS!

Illalla tehtiin oma ravintola, tai pitseria paremminkin, tuohon hotellin aulaan. Tilasin paikallisesta 4x16", 3x14" pitsaa ja kolme settia mozzarellatikkuja....tai juustopitsoja ne kai enemminkin oli. Hyvin maistui. Saattoi siina kyytipojaksi maistua muutama huurteinenkin. Aamupalaksikin jai muutama pala. Hienoa paiva...pitka mutta hieno. Nyt torkuille ja huomiseen.

Ai niin...siihen kun oman kuvani tallasin eilen piti samalla lahettaa rakkaita terkkuja Turenkiin Niinalle ja Laurille. Iska tulee kohta kotiin...tai niinkun Lauri asian toteaa, Isi tulee pois taalta :) Tepsulle rapsuja kanssa. Ja terkkuja myos Ukiin, Oittiin ja Hameenlinnaan. Kiitoksia kaikenmoisesta hoitoavusta!!

Pitkä päivä. 440 kilometriä taisi kokonaisuudessaan tulla. Käytiin aamulla heti Jack Danielsin tislaamolla tutustumassa. Mukava paikka. Päivä vain venähti heti aamusta pitkäksi kun tuota kelloa siirrettiin tunnilla taaksepäin. Eipä siinä muuten mitään vaan kun tänään oltiin tislaamossa käynnin jälkeen palaamassa takaisin Pohjois-Carolinaan jouduttiin ajamaan vähän pidempää settiä.

Nyt on takki sen verran tyhjä, että totean vain jotta tyylillä porukka ajeli tänään. Mentiin kuitenkin kuuluisa Tail Of The Dragon läpi :-) Hieno homma! Kuumaa oli koko päivän.

Kuvassa häämatkalaiset potretissa (kymppejä täyteen)...sekä ryhmäpotretit Jack Danielssilta ja Deals Gapiltä.

Download 2012-07-29-532.jpg

Download 2012-07-29-536.jpg

Download 2012-07-29-544.jpg

Aamulla kun kahdeksalta oltiin pyörien päällä oli maisema ns. tukossa. Sumua oli ihan urakalla. Vaan kohta se siitä häipyi kun aurinko nousi kunnolla vuorten takaa. Pienen ajelun jälkeen pysähdyttiin nopeasti Ironhorse nimiseen MP mökki/leirintäalueelle. Paikka oli sama, jossa 2005 vietin omalla reissulla useamman päivän. Olikin todella mukava tavata John ja Charlene pitkästä aikaa. Ironhorse oli muuttunut paljon edukseen. Uutta oli rakennettu.

Meillä matka jatkui Robbinsvillen kautta Cherahola Skywaylle. Skyway on todella nimensä veroinen pätkä. Kerta kaikiaan upea tie ajaa. Mutkat on hienosti symmetrisiä, tie on leveä ja pinta mahtavassa kunnossa. Ja sitten ne maisemat, aivan sanoin kuvaamattoman upeaa.

Cheraholan jälkeen pysähdyttiin Tellico Plainssissa vähän hodarille ja burgerille. Saattoi siinä jokunen paita ja kangasmerkkikin vaihtaa omistajaa :-)

Helteisessä kelissä suunnattiin nokat kohti lounasta. Tennesseessähän oltiin oltu jo Skywayn puolesta välistä. Hieman ennen Chattanoogaa käväistiin paikallisessa HD liikeessä...kelloa, t paitaa sun muuta...tarttuva tauti tuntuu olevan :-)

Loppupäivä ajeltiin kohti länttä. Ja melkein kuivin jaloin päästiin perille. Kymmenen kilometriä ennen hotellia joku heppoinen poutapilvi yritti sataa vettä huonolla menestyksellä.

Illalla syötiin redneck ruokaa maalaisravintelissa. Lystiä oli ja ruokaa piisasi. Possunkylki eli ribs porukasta Kari (kuvassa) veteli reippaasti koko setin :-)

Download 2012-07-28-520.jpg

Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Niin myös vapaapäivä ja loppujen lopuksi myös Blue Ridge Parkway.

Aamulla käynnisteltiin HD:t puoli kahdeksan ja hyvästeltiin Alpine Village Innin Kathy ja Charlie ja suunnattiin Linvilleen aamiaiselle. Ruoka oli hyvää ja sitä oli kuin olikin riittävästi. Sitten ruokittiin rautahevot ja käännettiin nokka kohti etelään. Viimeinen legi BRP:llä sujui rattoisasti. Tie oli mitä parhain, maisemat mitä makeimmat ja keli..no, suurimman osan päivästä hieno. Täällä loppupäässä BRP on melkoisesti vuoristoisempi, joten hulppeita maisemia saatiin ihailla koko päivä. Korkeimmillaan käytiin reilussa kahdessa kilometrissä.

Loppupäivää kohden keli alkoi näyttää ukomyrskyisiä oireita. Pari isoa myrskyä ohitettiin nätisti niin, että saatiin vierestä katsella sen etenemistä laaksossa. Ihmeen kaupalla ei vettä tullut pisaraakaan. Ei tullut ei, kunnes BRP:tä oli jäljellä 10km. Edellisen mutkan takana paistoi aurinko, seuraavan takana tuli pisara tuulilasiin ja seuraavan takana taivas todella aukesi sekunnissa täysin. Vettä tuli vartin verran rankemmin kuin suihkussa konsanaan. Melko hätäinen stoppi tuli vedettyä johonkin ihme tienpätkään johon nippa nappa 8 pyörää mahtui. Sadehousuja olikin sitten ihan turha repiä enää jalkaan. Niitä on joutanut kuivatella hotellilla.

Vaan maaliin tultiin BRP:n osalta. Jokainen mailin 470:stä tuli ajettua. Kerta kaikkiaan mahtava tie!!! Spektakulaarinen sanoisin. Kilsoja tuli tänään 350. Napakka päivä...pyykkiäkin tuli pestyä...siis ihan koneellakin kun meksikolais-illallinen oli syöty mariachi bändin säestyksellä.

Download 2012-07-27-503.jpg

Download 2012-07-27-502.jpg

Download 2012-07-27-505.jpg

Vapaapäivä. Porukka tsillaili kylällä, kävi ostoksilla sun muuta. Kuka mitäkin.

Illalla kokoonnuttiin illallista varten. Kun oltiin syöpötelty suoritettiin hattujen osto. Kuvassa synttärisankarit uusine päähineineen. Sitten nautittiin kakkukahvit hotellilla.

Kuvassa Repa ja Jope funtsivat, missä ne kaverit oikein viipyy kun kakkukahveilla oli aika hiljaista :-)

Download 2012-07-26-471.jpg

Download 2012-07-26-473.jpg

Download 2012-07-26-479.jpg

Mahtavan hieno 305 km ajopäivä. Aamukahdeksalta lähdettiin liikkeelle. Keli oli mitä parhain ja kun Blue Ridge Parkway on mitä makeinta ajettavaa, mikäs siinä.

Tuolla Appalakeilla ylängöllä maisemat on kyllä komeita. Semmosta vehreää kumpuilevaa maastoa silmänkantamattomiin. Välillä sukelletaan puiden siimekseen ja vähän alemmas. Kurvia riittää ja tie on upeassa kunnossa.

Kahvipaussia pidettiin Mabry Millssillä. Relattiin siitä tovi :-) Ravintolan keittiön tätikin kävi toteamassa, että juurikin relailua varten Mabry Mills on olemassa.

Ajeltiin siihen päälle parin tuntia kunnes tultiin Freebornesiin. Mitä mukavin saluuna, tai oikeastaan moottoripyörä motelli/saluuna. Lounas maistui ja siihen päälle istuksittiin kotva verannalla. Sillai cowboy tyylisesti. Siitä ei sitten ollut enää kuin palan matka Blowing Rockiin, jonne tultiin hyvissä ajoin neljän nurkilla.

Synttäri-illallista nautiskeltiin paikallisessa muutaman juoman kera. Tänään on vapaapäivä...kattellaan mitä porukka keksii.

Download 2012-07-25-447.jpg

Download 2012-07-25-456.jpg

410 km päivä Shenandoah National Park ja sen päälle paljon Blue Ridge Parkwaytä. Shenandoah tarjoskeli upeiden maisemien lisäksi eläinkuntaa. Pari karhua, peuroja, pari isoa käärmestä, kotkia pari ja olikohan jotain vielä.

Hieno ajopäivä vaikka tunnin verran koitti ripotella ja toisen tunnin satoi ihan reippaasti. Hienosti kuitenkin tultiin.

Laitoin uusia kuvia tuonne linkin taakse. Erityisesti kannatta. Tässä kuitenkin vähän maisemaa. Sitten on kuvarvoitus: "Mitä kuvassa tapahtuu?"

Kolmannessa kuvassa Reijo, tänään 50v., näyttää, että kun mies tulee tiettyyn ikään, tulee oivallus että myös pupun ruokaa voi maistella. Onnittelut Repalle!!! Siis synttäreiden johdosta....tuosta oivalluksesta en niin tiedä :-)

Download 2012-07-24-418.jpg

Download 2012-07-24-416.jpg

Download 2012-07-24-419.jpg

Lyhyen lyhyt katsaus eiliseen. Piti eilen illalla kirjoitella mutta nukkumatti vei voiton...ja aamulla olisin nukkunut vielä enemmänkin ellei tupakaveri Raimo olisi herätellyt :-) Hyvä näin...olihan tuota velkaa kertynytkin.

Ensimmäinen ajopäivä oli muuten 285 km. Tämä toinen oli sitten karvan pidempi, 305 km.

Keli oli mitä mainioin koko päivän. Hotellille tullessa koitti jotain sateen tapaista houkutella mutta heppoinen oli yritys, muutamaan pisaraan jäi. Lämpöistä on riittänyt :-)

Ajeltiin semmoinen mukava päivä enimmäkseen pieniä tietä Gettysburgin kautta Harpers Ferryyn ja sieltä Stephens Cityyn. Osavaltioita matkalle mahtui Pensylvania, Maryland, Länsi-Virginia ja Virginia.

Porukka on kunnossa, mopot on kunnossa ja fiilis on kunnossa. Illallisella oli havaittavissa orastavia merkkejä siitä, että pohojammaalaanen on löytämässä jonkikaista balanssia energian kulutuksen ja sisään otettavan polttoaineen eli ruuan määrän välille :-) siitäkin huolimatta, että tarjolla oli herkullista barbaque buffettia :-D

Reissussa ollaan. Aamupäivä meni kökkiessä hotellilla kun odoteltiin, jotta vuokraamosta lasketaan harrikat vapaaksi. Puolilta päivin oltiin paikan päällä ja puoli kaksi oli kaikki valmista lähtöön. Meni vähän enempi aikaa kun arvelin, lähinnä sen takia, että herra harhaanjohtaja on laitettu Road Kingin sarviin tämän reissun ajaksi. Pientä säätöä..gps tarvii sähköä eikä Kingissä ole Electrasta tuttua tupakinsytkäriä. Tiesin kyllä etukäteen homman mutta oma aikansa noihin aina palaa. Kamani sain mahtumaan hyvin mukaan.

Puolitoista tuntia askartelin porukkaa sitten pois liikenteellisestä ameebasta nimeltä NY. Manhattanillakin käytiin piipahtamassa...ei paha. Lopulta kierrettiin jopa Newarkin lentokenttä :-), se tosin oli mun moka...missasin liittymän joten viiden mailin lenkki oli paikallaan.

Kello tikitteli sen verran paljon eikä New Jerseyssä niin hirveästi ole katseltavaakaan, että paineltiin isoa paanaa eteenpäin. Toki iso paana oli kiva ajaa...sileetä asfalttia ja vehreää maisemaa. Lounasta syötiin Bedminsterissä.

Isoa latua tultiin aina Pensylvaniaan asti. Pienemmälle uralle hypättiin Allentownista. Kyllä on nättiä ja siistiä Pensylvanian maaseudullakin. Makeeta pikku-uraa tultiinkin loppumatka tänne Lebanoniin...puoli kahdeksan oli kello kun huoneen avaimet oli kädessä mutta tuntia myöhemmin oltiinkin matkalla pitsalle. Vielä tämä pohjammaalanen porukka tilaili medium kokoisia mutta eiköhän se jossakin kohti nöyrry mieli siihen, että täällä taitaa kaikki kumminkin olla suurempaa kun lakeuksilla. Jopa lakeudet :-) Kunniamaininta tässä nyt vanhemmalle (viisaammalle...?) Puskalle, sinne upposi koko pitsa ilman sen suurempia ohjelmanumeroita. Kuuden-seittemän kilon reissua pukkaa :-)

Lisäsin tuohon sivun vasempaan reunaan linkkeihin kuvagallerian 2012 Pohojammaan 50/50 Tour...sitä klikkamalla pääseen katselemaan kaikkia kuvia tältä reissulta. Notta.

Kingi olikin ihan jees peli. Ainoa valituksen paikka on tuulilasin korkeus. Sen yläreuna napottaa juur siinä, mistä ammattimainen matkanjohtaja katselee ettepäin varsinkin kaupunki- ja tiheämmin liikennöidyllä seuduilla. Joutuu ihan suoristamaan ruotoa naurettavuuksiin asti, että saan kurkisteltua pleksin yli. Tiellä se ei haittaa kun voi muutenkin ajaa rennommassa (lue enemmän länässä tai ruoto mutkalla itteensä rasittamatta) postuurissa.

Hienoa reissua pukkaa. Aamulla ettepäin, näyttää sarastavankin jo...onhan kello kohta kuusi, kohti Virginiaa. Rock.

Download 2012-07-22-410.jpg

-->

Download 2012-07-22-411.jpg

Download 2012-07-22-412.jpg

Täällä ollaan lähtökuopissa Queens:ssa aamuvarhain hereillä. Eilen lennettiin Kurikkalais-pohjaisen porukan kanssa pelipaikalle. Tänään sunnuntaina haetaan sitten fillarit ja lähdetään baanalle. Koska vuokraamo avaa ovensa vasta 1200, sain järkättyä homman niin, että kaikki paperihommat tehtiin eilen hotellilla valmiiksi. Steve Eagleriderilta kävin lippuihin ja lappuihin hakemassa kasan nimiä. Sitten syötiin ja pehkuissa taisi porukka olla hyvissä ajoin ennen kymmentä. Tästä se lähtee :) vaikka vielä onkin kylätie hiljainen...

Terveiset Memphisistä! Homma on pyörien luovutusta vaille valmis. Ja kaikkihan on täällä erinomaisen hyvin, joten huomattavan onnistunut reissu :)

Eilen siirryttiin heti aamusta, tai vähän poikkeuksellisesti vasta 0830 muutama maili hotellilta Hoss Bossin tehtaalle. Siellä Doug Zaricor esitteli meille Hossin tuotantoa. Niille, jotka eivät ole asiaan perehtyneet todettakoon, että Hossithan on moottoripyöriä, joissa on vaatimattomasti 6.2L V8 kone näinä päivinä...joskus on ollut jopa yli 8L koneilla olevia vekottimia. Sanomattakin on selvää, että tehoja ja vääntöä on riittävästi, taisi nykyversiossa olla 495 kaakkia. Ei taida oikein takaratas saada otetta aina. Tehdasvisiitti avasi vähän tuota Bossin ideaa...aiemmin en oikein ole tajunnut koko juttua mutta pohjimmiltaan siinä taitaa olla kyse hyvin pitkälle siitä, että asiakkaita palvellaan viimeisen päälle ja heidän pyörästään tehdään juuri sellainen kun asiakkaat haluavat. Sama pätee kaikkiin jo tehtyihinkin pyöriin. Käsityötä, ei mitään sarjarutaamista...400 pyörää vuodessa. Individualismia parhaimmillan. Kyllä mulle kelpaisi tuo etualalla oleva punainen vekotin...on vaan rouhea tuo hintalappu...Suomessa taitaa alkaa ykkösellä ja numeroita on kuusi...eli ei alle sadatonnin....

Hossilta ajeltiin Gracelandiin. Vierailtiin kunkun kotona. Graceland oli semmoinen yliampuva kuin saattaa odottaakin viidakkohuoneineen sun muine tv huoneineen. Melko pieni nykymittapuun mukaan mutta pramea. Siistiä oli käydä.

Elviksen jälkeen osa porukasta teki täsmäiskun vielä Mississipin puolelle, minnekäs muualle kuin HD puljuun kromi- ja paitakaupoille. Sitten ajeltiin hotellille poimien Gracelandiin HD hullutuksen passanneet matkalta letkaan mukaan. Se oli sitten siinä. Taputeltu.

Illalla Beale Streetillä syötiin illallista, ihmeteltiin vähän blues humua...ja taisi joku päästä poseeraamaan eri osavaltioiden missienkin kanssa...XL missejä :)

Reissu oli lyhyesti hemmetin hieno. Tiet oli koko reissun ajan makeat. Kilometrejä kertyi 4100...eikä taida niistä olla tylsiä motarikilsoja 200 enempää. Tämän porukan kanssa oli kerrassaan mainiota matkustaa. Hieno ryhmä!! Suurkiitos koko porukalle matkasta...tiedä vaikka tulis vielä hyväkin reissu :) Memphis kuittaa täältä sinne tähän.

Sent from my iPad

Melko jännä paikka oli tämä Smoke House Hotelli. Hieno. Sieltä kumminkin lähdettiin aamupalan jälkeen klo 0800. Suuntana Lynchburg. Matkalla piti juottaa rautahevot.

Lynchburgissa odotti sitten päivän kultuurianti. Jack Daniel's Tennessee sipping wisky tislaamo. Tai itse asiassa viskitehdas lienee korrekti ilmaisu, sillä JD tekee kaiken itse, myös tynnyrit, joissa viskiä kypsytetään 4-7 vuotta. Kierros oli mielenkiintoinen ja ainakin itse opin paljon tuosta viskin valmistuksesta. Oli vaahteran polttoa jotta saadaa hiiltä jolla viski suodatetaan tilauksen jälkeen, oli tynnyriin tekoa tammesta...oli porisevaa mäskiä, jota itse asiassa pitää viilentää eikä lämmittää kuten luulin. Suurimman vaikutuksen kuitenkin teki se, että kaikki JDllä tehdään edelleen samaan vanhaan malliin. Jokainen maailmassa myytävä JD pisara on tislattu ja pullotettu tuolla. Pääkonttorikaan ei koolla ollut pilattu. Hatunnosto perinteiden kunnioittamiselle.

Lisää kuvia tuosta vasemmalta Links osasta..2012 TurkuHOG kuvagalleriasta.

Loppupäiväksi sitte riittikin ajamista.puolilta päivin lähdettiin Lynchburhista...matkaa oli 270km. Vaan napakasti se meni, välillä oli pientä syheröä ja välillä vähän isompaa tietä. Täytyy sanoa, että Tennesseessä on todella upeita teitä myös tuon Smokey Mountain vuoriston länsipuolella vaikka kuvittelin, että joudutaan vetämään melko suoria teitä. Hienoa oli, kumpuilevaa settiä, varsinaista vuoristarataa välillä.

Dyersburgissa oltiin sitten 1730 nurkilla eli ihan on ajoissa vaikka päivä oli ajokilsoiltaan matkan pisin. Uimaan, suihkuun ja syömään. Ja nukkumaan. Nyt aamulla ollaan tästä kohtapuoliin lähdössä kohti Memphisiä pienten mutkien kautta...

Sent from my iPad

Tässä vielä muutama kuva päivän Tail Of The Dragon ajeluista. Pari tuntia meillä meni kun porukka ajelin ensin Deal's Gap:n 11 mailia 318 kurvin kautta, ihmetteli meininkiä ja osti tarvittavat paidat ja merkit ja ajelin saman setin takaisin. Ansiokkaasti porukka kurvaili pätkän harrikoilla.

Seitsemässä vuodessa Dragonin ympärille on kasvanut melkoinen business ja tohina. Yksikseni kun 2005 reissulla tuolla ajelin, ei sieltä paljon burgereita osteltu muualta kuin Deal's Gapiltä. Nyt molemmissa päissä on jos kohta minkälaista paikkaa tyrkyllä, ihan hyvä niin. Oli se hyvä, ettei tungettujen sunnuntaina tuonne, kyllä olisi harrikoilla ollut jaloissa...pahasti. Nyt paikan päällä oli varmasti toistasataa pyörää...95% niistä oli jonkin sortin customeita.

Tuosta pääsivun vasemmasta reunasta löytyy linkki 2012 Turku HOG kuvagalleria. Sieltä löytyy kaikki tämän reissun kuvat.

Aamusella, poikkeuksellisesti klo 0730 räjäytettiin koneet käyntiin ja ajeltiin pikkumatka Pigeon Gorgeen aamiaiselle hienoon Mel's Dineriin, joka oli voimmakkaahkosti 50-lukua. Hieno mesta ja hyvää aamupalaa ja mikä parasta, riittävästi.

Sitten otettiin suunta Foothill Parkwaylle. Siellä ihasteltiin maisemia ja kuvattiin. Eespäin olikin sitten tiedossa itse lohikäärmeen häntä eli Tail of the Dragon. Laitan sieltä kuvia erikseen. Dragonilta ajeltiin sitten vähän suorempaa latua pitkin Chattanoogaan, jossa tehtiin pakollinen stoppi paikalliseen. No juur siihen, eli hooree shoppiin. Olikin melko iso ja hyvin varusteltu tämä Chattanoogan liike. Chattanoogaan tullessa jouduttiin jo muutama maili ottamaan motaria...ja länteen päin edelleen jatkettaessa ei oikein muuta mahdollisuutta ollut. 30 mailia riitti, sitten hahmottelin lennosta vaihtoehtoreitin...perille Monteagleen tultiinkin sitten pienempää tietä.

Lähes koko reissun aikana on ns. pukannut hellettä. Tänään aamulla olikin vaihteeksi semmoinen mukava 21 astetta....mutta kun Dragon jäi taakse oltiin taas loppupäivä hyvässä lämmössä...jos sattuu olemaan esim kinkku :) Itse asiassa reissun aikana näillä seutuvin on rikottu lämpöennätyksiä. Tämä Monteaglen Smokehouse Best Western on semmoinen mesta, että poiketkaa jos näille seutuvin satutte. Suosittelen.

Sent from my iPad

Vapaapäivä. Kukin hommaili omiaan. Minä, Heikki ja Veke hommailtiin Heikin harrikkaan uusi jänniteregulaattori. Homma hoitui poikkeuksellisen tyylikkäästi, tunti sisään ja ulos. Homma hoidossa. Isot pisteet Pigeon Forgen HD liikkeen huoltoon.

Illallista nautittiin paikallisessa Hard Rock cafessa. Hyvää oli. Nyt ollaan lähdössä eteenpäin, tänään vuorossa Tail of the Dragon ja semmosta muuta kivaa.

Sent from my iPad

Tervetuloa punaniskojen valtakuntaan :) Tennesseehen ja vielä tarkemmin punaniskojen Las Vegasiin. Nimittäin suurinpiirtein tuollainen paikka tämä Gatlingburg on, vuorilla oleva keinotekoinen viihdekeskus jossa riittää äimisteltävää. Vaan jotenkinhan tännekin tultiin...siitä enemmän siis.

Highlandista ajettiin pihalle normitapaan aamulla kahdeksalta. Välillä ajettiin isompaa raittia ja välillä vähän pienempää...ja sitten tosi pientä raittia. Nantahala-järven vierelle vievä latu oli sitä kapeampaa sorttia...Wayah Road nimeltään. Vaan makea oli sekin. Nantahalan rannalla nautiskeltiin kaffet ja joku siinä taisi nappostaa piirakkaakin. Sitten ajeltiin Robbinsvilleen, pidettiin pieni tuumaustauko, jonka seurauksena päätin ottaa Cherohala Skywayn reitille ja katsella tuon kuuluisan Tail of the Dragon pätkän sitten viikolla kun Gatlingburgista lähdetään. Oli nimittäin tuota mopedia sen verran reilusti sunnuntai-päivänä liikkeellä Robbinsvillessä, että olisi noilla harrikoilla oltu aika pahasti jaloissa Dragonilla.

Cherohala Skyway...siinä on muuten mahtava tie! Perhana..en muistanutkaan. Super hienossa kunnossa, menee korkealle...kurvaa on niin maan perusteellisesti mutta mikä parasta, ei mitään alppisyheröä vaan semmosta 60-80kmh harrikalla ajettavaa settiä...letkeää mutta piukkaa, mää tykkäsin! Tennesseehen saavuttiin. Ja heti kohta oli nassun edessä HD rättikauppa...ja kun edessä flippailtiin burgereita ja hodareita, oli helppo heittää siihen kohtaa päivää lounastauko.

Tennesseen puolella oli tuo maaseututie 360 edelleen ajettessa myös sangen coolia settiä ajaa. Aiva siinä lähes hymyilytti. Pätkäisin siitä sitten Dragonin päättöpisteeseen...Tallassehen. Siitä on 7 vuotta kun näillä huudeilla viimeksi ajelin...paljon on muuttunut mutta paljon on samankin. Tallasseehen oli ilmestynyt jos kohta minkälaista taukopaikkaa burgereineen...jamolihan siellä tietty HD rättikauppakin. Viimeksi kun kävin, siinä paikalla oli pieni rähjäinen huoltis. Välillä tulee semmosia nostalgisia fiiliksiä kun muistelee oman pitkän reissun vaiheita näillä seuduin.

Noista fiiliksistä johdannaisena mainostettakoon tässä kaverini Markon eli Hemulin reissublogia joka löytyy osoitteesta http://whereishemuli.eu/ Terkut Markolle ja isosti respectiä ja tsemppiä matkaan. Sulla on pitkästi ajettavaa...ride safe ja pidä kumipuoli alaspäin!

Tallasseesta otin sitten suunnaksi Maryvillen...sielläkin oli HD pulju, iso sellainen. Kun tällä reissulla ei niin kovin monessa ole käyty...ajattelin laittaa sitten tähän päivään reilummasti.Maryvillessä Heikki ilmoitti, että aiemmin lievästi oikkuillut laturi ei ladannut enää lainkaan. Huoltoon oli kuitenkin jonoa, joten korjaus sai jäädä huomiselle vapaalle. Pikkusen oli jännäkakkaa housuissa riittääkö akussa virtaa hotellille asti. Riittihän sitä, 40 mailia ja tunti vartti. Varjossa latasi hetken. Perse pystyssä sitä kuuman ajoäivän jälkeen ihmeteltiin tuossa pihalla. Täällä on aivan sairaan kuuma. Ennätyshelteitä pukkaa. Siitä inspiroituneena tarjoilin jänniteregulaattorille jäitä ison kasan...ja latashan se kun jäitä sai. Joku komponentti varmaan tykkää kyttyrää kuumasta. Tänään siis kattellaan, jos sen sais vaihdettua.

Illallista syötiin melkoisessa melussa paikallisessa karaoke paikassa. Muuta ei oikein löytynyt siihen hätään. Osa osasikin laulaa, kantria suurimmaksi osaksi. Meidän porukasta ei laulua irronnut :)

Tässä kun skypeä odottelen laittaisin rakkaita terkkuja sinne kotijoukoille Niinalle ja Laurille...ja Tepsulle rapsuja. Kohta on reissu paketissa ja sitten kotia kohti. Terkkuja sinne Ukiin myös Leenalle ja Osmolle!

Sent from my iPad

Otin jokerit taskusta. Meidän piti ajella reilu 200 Blairsvilleen tästä Highlandsin kautta. Topattiin tähän pariksi tunniksi kun oli niin kivan oloinen paikka...semmonen varakkaan porukan pikkukaupunki tai kylä. Siinä tunnun käppäiltyäni funtsin, että jos saan neuvoteltua hyvän diilin jostain hotellista niin tässä olis kiva ottaa relapäivä. Normihinnoilla tämä on hieman hintava paikka. Onnistuihan se. Niinpä tsillattiin tässä päivä. Porukka shoppaili...muutama ukko kävin kurvimassa sadan kilsan lenkin.

Illalla pidettiin pitsapiknikki. Hain paikallisesta pitseriasta 20" + 3*16"+2*10" lätyt ja virkistävät juomat kyytipojaksi. Kyllä pitsa maistui. Mahtoi olla koomisen näköistä kun harrikalla kuljettelin tuota pitsalastia kylän läpi.







Sent from my iPad

No niin..nyt on teknologian tuomat haasteet suurimmaksi osaksi...no, ei ratkottu mutta sujuvasti kierrelty. Ollaan taas uudessa osavaltiossa. Pohjois-Carolina on sijainti ja paikan nimi on Franklin. Blue Ridge Parkway on ajeltu tappiin asti. Viimeisillä sadoilla kilsoilla koitti vastustaa ihan urakalla mutta perille ajeltiin.

Aamusella, jo tuttuun tyyliin laitettiin kamat kasaan tarkoituksena käydä aamiaisella paikallisessa. Tosin niin oli satakunta muutakin päättänyt eikä tämän kokoista porukkaa ihan hevillä saa syömään saati sitten jos on muutenkin täyttä. Ei muuta kun utua tuubiin, parkwaylle kohti etelää aamiaisen vainu nenussa. Hetikohta huomasi, että on maisema muuttunut. Huomattavasti vuoristoisempaa oli koko päivän maisemat. Aamupalaakin löytyi Linvillestä Tartan nimisestä ravintolasta. Pisteet paikalle, homma hoitui nopeasti ja tyylikkäästi.

Tankattiin rautahevot samalla kertaa..sitten taas baanalle. Hienoa oli Parkway koko ajan eli hela tiden. Vuoristoisempaa niinkun aiemmin sanoin. Makiaa mahan täydeltä vaan kuten aina, toppihan siihen tulee. Pari kilometriä ennen taukopaikkaa Pigash vuorella jonkin matkaa Ashevillestä etelään, pukkasi semmoisen sateen päälle jotta oksat pois. Ja hitonmoinen ukkonen kaupan päälle. Värjöteltiin puolisen tuntia kaatosateessa oikeaoppisesti puiden alla ja odoteltiin sateen loppumista. Sitten olikin kiva kurvailla parin mutkan taakse kahville paikkaan, jossa olisi kattokin löytynyt pään päälle. Siinä sateessa ei tosin huvittanut pätkääkään ajaa yhtään metriä, joten tällä kertaa näin.

Olihan se tuossa aiemminkin muutamia pisaroita ripotellut mutta nyt tuli toivottavasti koko rahan ja reissun edestä kerralla tuokin puoli hoidettua. Tutkailin tutkakuvia ja kokeneena meterorologina totesin, että voidaan hyvin jatkaa matkaa vuorilla...ukkorintaman oli matkalla itään ja me etelään. Tokikaan se nyt ei ihan noin yksiselitteisesti mene...vuorilla mennään välillä sinne sun tänne mutta yhtä kaikki, vettä ei enää tullut niskaan. Mutta kuten tuosta viimeisestä kuvasta näkyy, pilviä seilasi vuorten välissä välillä melkoista vauhtia...ja melkoiseen sumuun ajettiin ajoittain. Kyllä keliä ilmassa oli.

Päivän päälle ajeltiin Cherokeehen ja BRP:n loppuun. Sieltä sitten Franliniin juhannuksen viettoon. Steakhouse Boiler Room tarjosi hyvän buffetin lihaksineen päivineen...tosin hienoisena shokkina todettiin, että juhannusolutta sieltä ei kyllä saanut...ei kokista vahvempaa. Vaan menihän se ilmankin...erikoinen steakhouse...avotulella paistettua pihvia, ei viiniä. Oh well..

Tulikin juttua vähän normaalia enemmän, nyt on homma toimii ehdin naputellakin enemmän tekstoa. Tosin tämän päivän lähtökin on vasta 1000...ajellaan kevyt juhannuslenkki ja hyvissä ajoin majapaikkaan.

Sent from my iPad

Hyvää Juhannusta koko porukalta Suomeen!!! Skoolattiin skumpalla, laulettiin juhannusviisu piirissä (lyhyt versio) ja sitten syötiin hyvin.

Sent from my iPad

Tuttuun tyyliin aamulla virkeänä klo 0800 koneet käyntiin ja baanalle. Suuntana Blue Ridge Parkway. Pikkusen jouduin suunnistamaan enemmän kuin olis ollut tarve, eihän tuonne BRP:lle ihan mistä kohden vain ajettavaan, eikä GPS taas tahtonu semmoisesta asiasta ymmärtää yhtään mitään. Lopulta muutamien u käännösten jälkeen reitille kuitenkin päästin.

Latuhan oli heti aamusta alkaen hittikamaa. Makea on ajella tuota pitkin, ei mahda mitään. Taukoja pidettiin pariin otteeseen, äimisteltiin vanhaa myllyä Mabry Millissä. Lounasta ei brpltä ole helppo löytää, nyt satuin kuitenkin ihan ässäpaikkaan nimeltä Freebornes. Varsin biker henkinen saluuna, jonka pihalla melkein hääkellot kolisi kun Paavo ja Leena istuskelivat jo kappeliin edessä tauolla.

Illaksi tultiin pienen sadekuuron saattelemana Blowing Rockiin, Alpine Inn majataloon. Varsin hieno paikka..semmoinen old school paikka. Istun nyt huoneen edessä kiikkustuolissa, kello huitelee 23 ja lämmintä on parikymmentä. Ei itikan itikkaa, ei tuule eikä juuri kuulu mitään äänimäärän. Varsin mellevä tunnelma.

Parissa postauksessa on lisää kuvia päivän menosta...enjoy...ja hyvää juhannusta kokosuomeen koko porukalta!

TekMologia vastustaa...päivän teksti tässä...kuvat aiemmissa postauksissa vasemmalla otsikolla Salem-Blowing Rock ja Blowing Rock...

Lisää kuvia...

Mm Ari tsillaa, illalliskuvia. Pääsipä siellä eräs naisedustajamme tanssimaankin kun paikallinen gentleman haki...

Sitten päästiin itse asiaan.....eli tämän päivän, ja muutaman tulevankin, teema oli Appalakit tai tarkemmin Blue Ridge Parkway eli brp. Aurinkoinen ja melko lämmin päivä kurvailtiin kohti etelää mitä mainiointa latua pitkin. Kuvia ei tiestä oikein saa ja sanoilla on vaikea selittää. Mutkaista, hiljaista, hyväkuntoista ja sitä myöten jollain tapaa euforisen ajonautinnon luova. Ja kun sitä riittää satoja ja taas satoja kilometrejä ja tuhansia mutkia, hommasta on helppo nauttia ilman että on tunne, jotta kohta se karkki loppuu.

Ensin 170km Shenandoah national parkkia, sitten lounastauko ja päälle 200km brptä. Viisikymmentä siirtymää alussa, lounaalla ja majapaikkaan.

Illalla ruokailtiin upeassa paikallisessa liiterissä, jossa herrasmies harrikistit hurmasivat paikalliset, jotka tarjosivat kierroksen virkistävää koko porukalle kera tervetulokirjelmän.

Laitan toisen setin kuvia päivän annista.

Muikeaa ajoa Pensylvanian maaseutua katsellen Marylandin kautta Virginiaan. Pientä sumuista pätkää lukuunottamatta todella lämmintä ajella....tarkenee.

Päivitän tekstiä paremmalla ajalla mutta hermeettisen hienoa on ajella Pensylvanian maaseutua ja kyllä samaa settiä on Virginiassa tarjolla...ehkä vielä parempikuntoisia teitä täällä.

Aamupäivä oli varattu putousten katseluun sun muuhun touhuun. Karkeasti porukka jakautui kahteen kategoriaan, laivamatkailijat ja HD-rättikauppailijat :) Liikenteeseen lähdettiin yhdeltä.

Kanadan puolella ajettiin vajaa tunti, jenkkilään tultiin takas Buffalon sillalta jossa homma hoitui näppärästi ja vauhdilla.
Sitten otettiin pit stop ensimmäistä vaan ei ehkä viimeistä kertaa hd liikkeessä...tankattiin ja ajettiin etelää kohti. Makeita on maisemat ja tiet NY maaseudulla.

Illaksi St Maryyn tynkäpäivän päätteeksi. Gunners majatalo tarjosi hyvää ruokaa, virkistävät juomat ja yösijan. Lyhyestä virsi kaunis tässä kohden matkaa :)

Upia päivä!! Varttia yli 8 tuupattiin baanalle. Keli oli mitä mainioin ja NY:n osavaltion maaseututiet todella maukasta ajettavaa. Kumpuilevaa ja kurvikasta. Pysähdyttiin reilun tunnin ajon jälkeen kahville Ithacaan, joka oli todella idyllinen pikku college kaupunki. Kuvassa starttaillaan kahvilta.

Sumppien jälkeen ajeltiin pohjoista kohti Cayuga- järven rantaa mukaillen. Ja mikä oli ajellessa. Nättiä settiä pukkasi koko päivän...ihan todella hienoja teitä. Tauoteltiin Clydessä ennen kuin pohjoiseen ajelu piti kääntää länteen kun vastaan tuli Ontario järvi. Ei mikään pikkulätäkkö.

Rochesterin kohdalla oli pientä ruuhkaa vaan sen jälkeen naatiskelu jatkui aina Kanadan rajalle asti. Siinä sillalla saatiinkin napottaa ruuhkassa melkein tunti. Näytti olevan enemmän lähtijöitä jenkeistä kuin tulijoita...

Päivän teitä oli 26, 79, 89, 101,55, 414 ja 104. 7 oikein tuloksia ei tällä kierroksella löytynyt yhtään kappaletta mutta Niagaran putouksia äimisteltiin silti, Kanadassa siis...

Kromi kiiltää ja putket in mutkalla vai miten se Sundqvistin Mika veti..vaan ei ole jengi tutkalla. Todella aivan mahtava päivä ajoa. Aamusella parilla isolla autolla vuokraamolle jossa homma hoitui tyylikkäästi ja ripeästi vaikka paperi- ja kaikkia muita hommia hoitikin vain yksi mies. Pisteet sinne. Tunti kolmevarttia ja meillä oli pakattuna kahdeksan Harrikkaa, seitsemän Electraa ja yksi Kingi. Sitten vaan baanalle rassailemaan.

Vuokraamohan on Queenssissa ja kun me matkattiin pohjoisluoteeseen, siinä oli matkalla pari muutakin kulkijaa. About noin piljoona tai ainakin paljon. Asiaa ei varmaan auttanut yhtään se, että oli lauantai aamu ennen sunnuntain isänpäivää. Mutta reipas tunti ruuhkassa matelemista riitti kunnes pääitiin vähän avaamaan. 76:sta Hudson joen vartta mukaillen. Siinä vilahti mm. West Point matkalla.

Yhdellä bensa-asemalla oli erikoinen näytön kun eivät meinanneet myydä pensaa janoisille ratsuille, kun olisi koko letkan pitänyt jonottaa jokaisen eri pumpulle. Eipä tienny kaveri ettei harhaanjohtajalle kannata tulkuttaa. Samasta pumpusta koko letka tyylillä meksikon miesten kälättäessä vieressä. So not, en antanut tippiä.

Kurvittiin siita sitten kuuluisalle Orange County Choppersille...vaan eipa ole enaa samaa fiilista tuolla kuin mita oli vuonna 2005 kun siella viimeksi kavin. Kaupallista schaissea, joskin teemapyorat on aina pop.

Matkaa jatkettiin tieta 17 pitkin. Sehan olikin varsin muikaa baanaa. Tai 17A se taisi olla. Jossain kohden se sitten lopahti ja kohtaloksi pukkasi motaria. Vedin oppaan kanin hatusta ja kurvasin riskilla 178lle kohti lantta ajatuksena tehda pieni ketunlenkki lannen kautta pohjoiseen. Ja sehan kannatti...olihan makiaa baanaa ja hienoja maisemia notta vot. Hienon paivan paatteeksi paadyttiin Vestaliin yopuulle. Applebees tarjosi hyvat sapuskat ja eipa aikaakaan ja hui, koko porukka veteli hirsia.

Parikymmenta ekaa kilsaa tuntui, etta noinkohan se viela letkan veto onnistuu mutta siina New Yorkin ruuhkissa luoviessa melko akkia huomasin, etta taahan menee kun ennenkin. Hienoa hommaa ja kivaa settia. Ja ennen kaikkea tosi hienossa seurassa. Jossain kohden kun motarilla ajelin porukan perassa mietin, etta kylla tata kelpaa vetaa tata porukka :)

Uutta paivaa pukkaa...pyoran paalle mars mars!

Jep...I am back, eli en siis ole selkä vaan takaisin satulassa. Huomenna käynnistyy pitkästä aikaa rundi eli touri. Matkassa mukanan turunseutuista porukkaa, letkan vahvuus sopivat 7 harrikkaa.

Lähtöpaikkana on New York ja maali on sitten kuninkaan kotikaupungissa Memphisissä. Mutkaa on matkassa jonkun verran tiedossa. Kuvassa ollaan illallispuuhissa.

Pakostakin tässä fiilis nousee vaikka kotoa ei kovin kiva ollutkaan lähteä. Rock rock ja kaasua sano.

Perilla ollaan. Reissun viimeinen ryhmapotretti napsittiin Golden Gatella ja homma alkaa olla taputtelua vaille valmis. Kaikkiaan omasta puolestani matka oli sangen onnistunut ja porukka todella hieno ja toimiva. Kiitokset siita Kalajokisille. Erityiset kiitokset Anterolle koko homman primus moottorina olemisesta! Erityisen hatuinnoston saa Manta ja Tuula...veditte viimeisen syheropaivankin erittain maillikkaasti Heritagella...hienoa!!

Ai niin, ajettiinhan me viimeisenakin paivana....245 mailia. Ja ne mailit olikin tarkinta ajoa, silla erityisesti Highway 1 patka Leggett-Jenner valilla on melkoista kurvikkoa. Ja maisemia piisasi. Hyvin kuitenkin Beach Riders veti tuonkin setin ilman moitteita. Valilla kahviteltiin ja sitten ajeltiin. Melko raskasta settia tuo viimeinen paiva taitaa olla...tarkkana saa olla ihan koko ajan.

Illallisella reissulaiset muistivat minua (tai tarkemmin kasvavaa...siis korkeussuunnassa kasvavaa motoristisukupolvea eli Lauria) erittain makealla college- asulla....ette arvaa minka merkkisella :) Lisaksi itselleni pamahti kaulaan Suomi- solmia...taidan paasta linnanjuhliin :) Anteroa muistettiin HD valokuvakehyksella, johon on hieno laittaa uuden harrikan kuva sittenm kun se tallissa on. Veikkaan, jotta muutama harrikka saa naista uuden isannan.

Ei muuta kun seuraavaan kertaan, millon se sitten on jaa nahtavaksi. Nyt lahden aamupalalle, sitten palauttamaan fillarit ja sitten kotiin. Rakkaita terkkuja sinne Niinalle (suukko) , Laurille (hali, iska tulee kohta kotiin) ja Tepsulle (raps raps ja nakki). Samalla terkkuja kaikille NLT:lle seuraa ja huoltaa pitaneille eli Nitta & Raimo, Nyyti, Sanna&Joose, Ulla ja Pete&Teisku&Saltsu...kiitos teille!! Terveiset viela taalta sinne Uuteenkaupunkiin Leenalle ja Osmolle!

Taalla San Francisco...Pasila, Porilaisten Marssi.

Toiseksi viimeinen ajopaiva alkoi siis sateisissa merkeissa. Harmaata oli taivaan taydelta mutta kuten niin usein aikaisemminkin, sadetta piisasi vain aamun tunneille. Jos reilun tunnin paasta alkoi nayttaa kirkkaammalta ja puolentoista tunnin ajon jalkeen sadekamppeet jouti laukkuihin. Hyva niin. Maisemissa piisaa 101:lla. Komeeta on Oregonin puolella ja sama teema jatkuu Kaliforniassa.

Kun oltiin osavaltion raja ylitetty ostettiin piknikkitarpeet Crecsent Citysta. Puolen paivan korvilla naatiskeltiin evaista hiekkarantsulla ja samalla kertaa jatettiin mahdollisuus Tyyneenmereen pulahtamiseen kayttamatta :) Loppupaiva ajeltiin leppoisissa punapuumetsa-merkeissa tanne Garbervilleen jossa nyt heraillaan reissun viimeiselle legille. Ajettavaa piisaa. Eilisen mitaksi tuli 285 mailia.

No niin...nyt ollaan viimein 101 tiella. Paikan nimi on Bandon ja osavaltio on Oregon. Ulkona sataa sataa ropisee ja kohta pitaisi olla tien paalla...onneksi on aamupalan aika ennen sita.

Eilinen paiva aloitettiin Evergreenin ilmailumuseon visiitilla. Herrojen mukaan siella olisi helposti mennyt koko paiva, sen verran mielenkiintoisia tarinoita olivat museon vapaaehtoiset elakkeella olevat entiset lentajat, lentomekaanikot ja muu asiaan vihkiytynyt henkilokunta tarinoineet. Onhan siella nahtavaa...koneita on ihan alyttomasti, eri aikakausilta aina kaksitasoista SR71 vakoilukoneeseen ja avaruusaikakauteen asti.

Kun oli lahdon aika kuului pihalta sateen rapina. Vaan ei auttanut, kumipuku paalle ja ettepain. Ensin tuntui, etta sade lakkaa kokonaan kunnes tultiin Lincoln Cityyn ja rannikolle. Siella alkoi ropista jo enemman silla aikaa kun kahviteltiin ja lounasteltiin. Tunti lisaa ajoa ja Newportin kaupunki....ja kohta sade alkoi laantua ja loppui kokonaan. Ihme juttu kun aina tassa kohtaa sataa.

Loppupaivasta sitten keli olikin jo muikea ja maisemat samaa luokkaa. Illalla myos Jukka oli muikeana kun sai hirvean satsin ruokaa eteensa...melkein koko setti havisi aanta kohden :) 225 mailia ajoa taisi tehda ison miehen nalkaiseksi.

Aamusella starttailtiin Packwoodista. Mt Rainierilla oli pilvista, joten sinne ei varsinaisesti napannut ajella eika ajeltukaan. Sen sijaan paatettiin ajella Mt St Helens tulivuoren itapuolitse ja kayda Windy Ridgelta kurkkimassa 1980 purkautunutta ja muistaakseni yli 300 metria huipustaan menettanytta vuorenketaletta. Aktiivinenhan tuo on edelleen. Itapuolelta purkauksen jaljet on mun mielesta paljon autenttisemmin nahtavissa...se on vaan sillai, etta itapuolen tie on naina paivina hyvin harvoin auki. Vaan nyt oli, huhujen mukaan ehka viimeista vuotta.

Aavemaiset oli maisemat. Pilvet mateli pitkin laaksoa ja kun maisemat muuten kasittivat suunnattoman maaran prikulleen samaan suuntaan 1980 kaatuneita puunrunkoja tai tietyn rajan takana pystyyn pyroplastisen iskun kuivattamia rankoja oli tunnelma kuin jostain leffasta. Ennen Windy Ridgea oli tarjolla upea maisema Spirit Lakelle, jossa oli tuota tukkia melkoiset maarat (kuva).

Windy Ridgella oli pakko todeta, jotta tamakaan vuorenketale ei suistuisi koko komeudessaan nayttaytymaan pilviverhon takaa. Semmosta se on saiden ja vuorten kanssa. Vaan olihan mukava kayda katsastamassa tama itapuolikin pitkasta aikaa.

Melkoisessa korvessa ajeltiin sitten kohti etelaa kunnes tultiin Columbia joelle. Hetikohta oli myohaisen lounaan paikka kun pyorajonosta kuului yhteisaanella lausuttuna "ruokaa". Meni hippasen pitkalle lounas kun tuo itapuolen kahvila oli kiinni...ja muutahan tuolla ei 150 kilsaan sitte ollukkaan. Vaan hengissa selvittiin :) vaikka nalka ehti vahan tullakin.

Columbiajoen rantaa myotaillen ajeltiin sitten kohti Portlandia. Noiden putousten nimea en nyt muista mutta ne on siina historiallisen OR30 tien varrella. Portlandin lapi ei ollut pahaa ruuhkaa, joten meille jai aikaa topata Tigardissa Paradise HD:lla ja kayda vahan "taydentamassa". Oli siina hilkulla ettei Velille ja Jukalle lahtenyt saman tien oma Ultra mukaan. Nayttaa silta, etta rauta vie voiton muovista viela joku paiva...useammallakin Kalajokisista. On monia moottoripyoramerkkeja mutta vain yksi Harley Davidson...tuumailkaas sita ;) Melkoinen maara nailla mun reissuilla mukana olleita on merkkia vaihtanut...saisipa jotain provikkaan niistakin.

Itse muistan hyvin kun ekaa reissua olin vetamassa ja ensimmaiset HD mailit ajoin. Mietin etta pirulauta millainen romu...nainkohan talla paasee Losiin. Paasi ja hyvin paasikin. Ajoin viela toisenkin reissun...ja sen jalkeen aloin suunnittelemaan oman harrikan ostoa. Joku siina vaan on...erilainen fiilis kun muilla ajellessa. Toki ajelen muillakin..bemarilla...hondalla ja kotarilla enaa tata nykya mutta kylla se HD on se lahinna sydanta oleva. Semmonen se on...ihmisen mieli :) Nyt aamupalalle ja sitten kohti rannikkoa.

Sunnuntaina ajeltiin 280 mailia Mt Rainierin juurelle. Washingtonin osavaltion maaseutu on varsin nattia vaikka valilla oli melko lampostakin...ja ehka vahan suoraakin tieta. Aamukaffet nautiskeltiin Starbuck, WA:ssa, lieko kuppila saanut lahtonsa taalta.

Loppupatka tuonne Rainierin juurelle olikin melko vilposta settia eika vuori suvainnut nayttaytya meille. Poh. Illalla pidettiin leirinuotiota ja grillailtiin makkaraa sun muuta. Notskin aaressa oli mukava istuksia kuulaassa illassa.

Semmosten kavereiden kun Lewis ja Clark jalanjalkia seurailtiin lauantai paiva. Herrat olivat semmoisia ameriikan loytoretkeilijoita, jotka kartoittivat reissullaan tata suurehkoa mannerta jonnin verran. Herrojen reissu alkoi St Louisin seudulta Missourista ja paatyi tuonne Seattlken nurkille loppu viimein. Vuosisata oli 1800. Melekosta hommaa ollut tuo tutkimusmatkailu siihen aikaan.

Niin, siis seurailtiin hyvin pitka patka tuota Clearwater- jokivartta ja ennen kun oltiin jokivarressa, seurailtiin jotain pienempaa jokea ja laaksonpohjaa tuolta Missoulasta. US12 on todella makia tie. Uskomaton itse asiassa. Varsinkin tuon setti Montanan ja Idahon rajalta tanne Clarkstoniin asti. Eli Washingtonin osavaltiossa siis ollaan viimein. Ei tosin kovin pitkalla, silla raja menee tuossa Snake Riverissa...toisella puolen on siis Idaho ja Lewiston. Ette arvaa, mista moiset nimet kaupungeille.

Pikkusen yritti sataa tuossa kun saavuttiin Nez Perce- intiaanien reservaattiin. Siinapa toinen historiallinen juttu. Lukekaapas Nez Perce intiaanien legendaarisesta paosta ratsuvaelta legendaarisen paallikkonsa Josephin johdolla. Sadetta ei siis tullut pienta 10 minuutin pisarointia lukuunottamatta. Sen verran tanakasti on uskoa nailla matkalaisilla siihen, etta tulevaisuudessa tallissa on HD jotta joka kerta kun mennaan harrikkaliikkeeseen, sielta lahtee melkonen kasa tavaraa mukaan. Niin tallakin kertaa Missoulan HD:lta :)

Kuvissa maisemia joelta parista paikasta. Kalajoen intiaanit ylittamassa jokea ns. tomistely- muodestelmassa. Lisaksi taukoilua Lowellin metropolissa, joka ilmeisesti hiljattain oli kokenut vaestotappiota 1/24 osan verran. Big city, sano.

Jes jes. Tama paiva oli jossain maarin sellainen "siirtymapaiva". Ajeltiin 250 mailia Seeley Lakeen ilman isompia ohjelmanumeroita. Aamulla tuntui, etta keli olisi lammin mutta jo tunnin ajon jalkeen viileni akkia. Ja sitten viileni sen verran lisaa, etta laitettiin vahan kampetta paalle (kuva).

Kahviteltiin ja tankattiin rauhassa ja ajeltiin ettepain. Melko tanakka savunhaju oli ilmassa yli puolillepaivin...nailla seuduin (no 50 km paassa) on metsapaloja menossa ja sen kylla haistoi. Lounasta naatiskeltiin Avonissa.

Perilla Seeley Lakessa oltiin hyvissa ajoin ennen kolmea. Siina oli sitten aikaa juhlistaa Juhan syntymapaivia (sankari kuvassa..komia aija...kurvaili harrikalla malliksi siina motellin pihalla) ja valmistautua omiin Venetsialaisiin...kun eivat Kalajokiset ny paase omiinsa tanaan lauantaina. Kivat istujaiset olikin motellin pihamaalla. Kaytiin vahan lapi reissun paikkoja ja mita itse kullekin toistaiseksi oli mieleenpainuvammaksi jaanyt. Oli mielenkiintoista kuunnella, miten eri ihmisille eri asiat on niita "juttuja".

Aamulla lahdettiin Alpine motellin hoteista Yellowstone luonnonpuiston halki ajelemaan kohti koillista. Tehtiin stoppi Mammoth Hot Springssissa (kuva) ja pallisteltiin Yellowstonen tuliperaista maastoa. Komiat oli maisemat siellakin mutta sitten...huh huh.

Lahdettiin Karhunhammastielle (Beartooth Highway). Olen jonkunkin tien ajellut elamani aikana pyoralla ja on ihan pakko nostaa tama setti oikeastaan sinne ihan karkipaahan. Maisemat oli aivan uskomattomia! Oikeastaan koko patka Yellowstonen koillisnurkasta Red Lodgeen Montanan puolelle on aivan huikea. Tie on mahtavassa kunnossa, mutkia riittaa ja maisemat ja maan mahtavat. Korkein paikka on 10967 jalkaa eli 3655 metria merenpinnan ylapuolella. Josses sanon mina. Meni korkeuspoliittisestikin karkeen korkeimmaksi ikina ajetuksi. Jep!

Jukka sai uuden kaverin tuolla ylhaalla :) Melkio ahne kurre...muistuttaa yhta pienen pienta koiraa siella kotopuolessa. Rakkaita terkkuja Niinalle, Laurille ja Tepsulle taalta :)

263 mailia ja Big Timber on sijainti. Illallinen syotiin Grand Hotellissa...1890 vuosikertaa olevassa historiallisessa paikassa. Tykkaan siitakin sattuman oikusta :)

Tanaan meilla oli vapaapaivan paatteeksi pienimuotoinen juhlallinen tilaisuus, jossa Pumpasen Viivi hyllytettiin virastaan ja Vasankarin Eija nimitettiin synttarisankarin (pari paivaa myohassa mutta kuitenkin) ominaisuudessa Viiviksi Viivin paikalle nyt kun Eijalla on tuota kauan toivottua tukkaakin vahan pidemmasti. Aiti lahettaa terveisia "hiivatin penikoille" :)

Kuvissa siis uusi missi ja synttarisankari :) uusine tukkineen, laukkuineen ja saippuakuplineen. Uusi ulkomuoto kiinnitti ansaittua huomiota...heti oli kilpakosija Tennesseesta komeine pyorineen....saa siina Jukka olla tarkkana. Lienee Jukan syyta vaihtaa merkkia "Tupperwara"- pyorasta Ameriikan rautaan :)

Taalla ollaan, perilla Yellowstonessa. Eilen siis oltiin jo taalla :) Ajopaiva oli semmonen napakka komeissa maisemissa. Pari paussia pidettiin; kahvit Pinedalessa ja maailman parhaat burgerit Jacksonissa, jossa oli tommonen vahan erikoisempi kaari tehty puiston reunaan. 365 mailia tuli ajeltua.

West Yellowstonessa parkattiin Alpine motelliin pariksi yoksi. Illalla pidettiin grillipileet motellin pihalla. Grillattiin makkaraa. Lisaksi tarjolla oli pitsaa, perunasalaattia seka tietysti virkistavia juomia. Mukava oli istuksia iltaa viileassa kuulaassa kelissa.

Kylla on pakko sanoa, etta kaikista kaymistani osavaltioista Utah on hyvin lahella maisemiensa puolesta mahtavinta paikkaa. Pirulauta sanon mina. Arches National Parkin jalkeen ajeltiin UT128 pitkin Colorado-jokea seuraten. Mahtavaa settia ja upiaa maisemaa. Kerta kaikkiaan. Sitten oli vuorossa Colorado ja siella tie 139 joka vei meidat kahvipaussin jalkeen Lomasta (jepjep..kiva nimi kylalla) Rangerelyyn. Vot olihan siina maisemaa taas...ja semmosta napakkaa kurviuraa myos, varsinkin Douglas Passin (sola) ylityksessa. Hienoa paanaa.

Dinosaurissa tankattiin fillarit ja syotiin Kivisen Retun voileipakuppilassa lounasta. Hitaat oli tapahtumat ko. paikassa kun ysikymppinen kassamieshenkilo kirjoitteli kasikymppiselle morsiammelleen keittioon tilauksia....tietokoneella :) Heh...hai tekkia parhammillaan. Muita tyointekijoita ei Bed Rock lounaskuppilassa vissiin ollukkaan :). Hauska paikka, jossa kotimainen nimisto sai osakseen aina niin hauskaa huomiota.

Sitten ajeltiin takaisin Utahiin ja Vernaliin josta tovin tuumaustauon ja paikalliskonsultoinin jalkeen ajeltiin 191:sta pohjoiseen Rock Springsiin, jossa asetuttiin yopuulle. Tama 191 on kanssa yks semmonen taysin tyrmistyttavia maisemia (ja muutenkin makiaa ajoa) tarjoava 110 mailin setti. Peuroja siella on vaan alussa melkosesti, joten tarkkana saa olla. Korkeella mennaan koko ajan...yli 2500m:n. Itse asiassa melkein koko paiva on ajeltu yli 2 kilsassa. Mainittakoon, etta juuroopan korkein tie taitaa muistaakseni kavaista 2700 metrissa...taalla mennaa siella about koko ajan ja maisemat on kylla sen mukaisia.

360 mailin paivan paatteeksi jalkiautonakin kurvailevat Hannu ja Pirkkokin paikallistettiin lopulta. Taalla ei toi telisounera oikein pelittele. Elisalle meni tama era 6-0 :)

Monenmoista kaarta olen nahnyt mutta Arches National Park on kylla ihan omaa luokkaansa. Henkeasalpaava paikka. Aivan uskomattomat maisemat, joita on aika turha koittaa selittaa kellekaan. Tassa kuvia sielta. Riennettiin sinne siis puiston aukeamisaikaan, eli oltiin paikalla puoli 8 aamulla. Kannatti...silla jotenkin tuntui etta aamuinen valaistus teki maisemista viela intensiivisemman.

Lisaa paivan ajoista toisessa postissa....jossa lisaa kuvia :)

Hannulle ja Pirkolle tiedoksi...porukka on yota La Quinta Innissa. Osoite on 2717 Dewar Dr, Rock Springs. Voitte ilmoitella sijaintia sahkopostitse osoitteeseen [email protected]

Hotelli oli ennen Ramada Limited :)

Terv Jussi

Ps. soneran roamingsopmukset on hanurista :) Anteron puhelin pelaa.

...syötiin illalla mitä mainioimmassa mexicolaisessa ravintelissa mm. chorizo burrito, pollo asado, steak ranchero, fajitas ja pollo crema. Kuvassa Kalajoen oma moottoriturpa ja eteläisen murteen taitaja mr Ouuurrraid Ouuukei vetelee campechana. Saattoi siinä joku margaritakin mennä ja tequila. Marganiittaan ja teliquaan asti ei päästy :)

**Jussi

Email: [email protected] / [email protected] / [email protected]
Skype: Jussi Vaisanen

Aamuvarhain lahdettiin Jacobilta ajelemaan kohti itaa. Olihan kylla 0630 lahdon arvosta. Heti kun tultiin Kanab ylangon itapaahan, edessa aukeni melko rapea maisema. Joku kalajokisista totesi, etta maisema on kuin jostain maapallon aamunkoitteesta ja taytyy sanoa, etta just semmonen fiilis tuli.

Seuraava stoppi oli Navajo sillalla...sen jalkeen lahdettiin kohti Pagea. Toiselta puolen laaksoa maisema oli edelleen huikia. Huh. Paussin jalkeen vedettiin sellanen pidempi 100 mailin setti...kun ei oikein ollut hyvaa paussipaikkaa ja Page oli siina jotenkin liian lahella.

Sitten suihkittiin Monument Valleyn lapi. Ja taas oli maisemat vertaansa vailla. Jumankekka maa sanon vaan. Ja sama homma jatkui edelleen matkalla Moab, UT:n. 360 mailia ajeltiin ja hyvissa ajoin oltiin perilla. Matkalla saatiin lopussa semmosta kevytta sadepisaraa vaan eipa ollut tarvetta vetaa kummipukua edes paalle. Jossain valissa oli vain 16 lamminta...ja hetikohta taas 25. Semmosta se on, nailla seuduin :)

Tassa paivan kuvia. Ensin Antero ramboilee Judd:lla Fredoniassa. Sitten on perinteista kanjoniryhmakuvaa ja lopulta illalistumissa Jacob Lake Innilla. Lisaksi viela joku yllarikuva :)

Aamusella naatiskeltiin aamupala Parry Lodgessa ja hyva olikin. Aamupalan jalkeen lahdettiin baanalle, toki pieni stoppi otettiin heti Ace Hardwaren pihalla. Piti hakea vahan ruuvia jotta saa gps:n kiinni tuohon kultasiipeen. Pikku hyppy ja sitten oltiin tankilla Judd Auto Servicella tankilla. Judd mainostaa nasevasti "Lottoa, ammuksia, aseita ja olutta".

Seuraavaksi ajeltiin ylemmas ja katsastettiin maisemat Kanab:n kansallismetsassa..tai sielta kasin. Tovi kruisailua ja kohta kahviteltin Jacob Lakella.

Jacobilta matka jatkui Grand Canyonille. Kaytiin Pt Royalilla ja Angels Windowlla...sen jalkeen lounastettiin North Rim:lla. Pepperoni slice maistui poikkeuksellisen hyvalle. Brigh Angel Pointille ei enaa koko remmi jaksanut taapertaa...paiva oli kuuma ja tuntui ette happimolekyylit oli jossain muualla kuin missa piti. Otti ihan henkeen kappaily takaisin pohjois rimmin kylaan. Yopuupaikassa Jacob Lakella oltiin hyvissa ajoin vahan kolmen jalkeen. Nyt naatiskellaan illallista ja aamulla matka jatkuu...paamaarana Moab, UT. Saa nahda mita matkan varrella nakyy....

Teille ei kuvia nyt nay kun on toi nettin niiiiiin hidas etta. Laitan paivan fotot sitten illalla jos olis parempi yhteys....

Taas on aika lyoda tieta ajella reissua. Talla kertaa mukana on joukko Uimaranta Ajelijoita eli MC Beach Riders Kalajoelta. Ja juttua riittaa :) Tylsaa ei ainakaan ehdi olla, sen verran liukaslaukaista porukkaa on.

Eilen tuupattiin liikkeelle Las Vegasista. Ajeltiin autiomaata pitkat patka. Letkassa on 6 Electraa, 1 Hertsikka ja sitten on mun Gold Wing. Ensimmaisen paivan jalkeen ei oikein tieda mita sanois....Hiace mika Hiace. Kone on hyva mutta loput fillarista ei oikein sano eika tee mittaan missaan. No...on mika on. Kokeiltava sitakin on.

Kuumaa kelia pukkas koko paivan. 42 parhammillaan. Hyva etta tarkenee :) Hurricanessa taydenneltiin varusvarastot. Zionin puisto oli hieno kuten aina....olivat vaan tietyostaneet melkein koko tien joten aika paljon saatiin ootella. Yoksi saavuttiin Kanab, UT:n Parry Lodgeen, joka olikin hieno yllari. Hieno paikka :)